Artist statement - Anna
Emilia Järvinen
Anna Emilia Järvinen (s.1990 Oulussa) työskentelee sekatekniikalla maalaten ja veistäen.
Teoksilla on suhde tiedostumattomaan, elämän selittämättömyyteen, ne puhuvat kuolemasta ja elämän palosta. Ruumiillinen tekotapa antaa mahdollisuuden epäonnistumisille ja hallitsemattomille oivalluksille.
Ristiriidat ja mahdottomuuden kohtaaminen, antautuminen vuoropuheluun maalauksen kanssa aistimaailmassa poissa tiedetytystä tiedosta ja hiljentyminen ruumiin muistille ja viisaudelle tarjoavat äärikokemuksia.
Oman aikani kontekstissa eksistentiaalinen pohdinta, todistettu poissaolo ja muu inhimillinen elämään kuuluva tragedia ovat samoja vaikka aika kuluu.
Toisiamme varten, toisiimme nojaten elämä on niin mielettömän paljon ja sitten ihan liian vähän. Liike on jatkuvaa.
Taiteellinen työskentelyni sijaitsee inhimillisen elämän polttopisteessä. Eikä mikään inhimillinen ole lopulta vierasta. Vieras tulee tutuksi.
Katso, näe itse, kaikki alkaa kaaoksesta ja huomaan miten harmonia soi sekavuudessaan niin kauniisti että se kauneus jo sattuu. Taideteokseni kuollut materiaali syttyy ja sytyttää elämää.
Liha ja henki kokoontuvat.
Kuvan Kevät, MFA Degree show of the Academy of Fine Arts of University of the Arts Helsinki. www.kuvankevat.fi
Teksti: Tuija Huovinen
"Anna Emilia Järvisen selässä kulkevan repun koon määrittää se, mahtuuko sinne hänen muistikirjansa. Kirja hankautuu ja hölskyy repun uumenissa, avautuu ja sulkeutuu puistoissa, kahviloissa, junissa; kaikkialla, missä Järvinenkin käy ja minne on mahdotonta kantaa ja levittää suurta maalauskangasta. Järviselle tärkeää on kantaa mukanaan tilaa, johon tehdä, jos tulee pakko. Työskentely lähtee halusta tehdä jotakin, jota ei vielä tunne.
"Kun teokset ovat valmiita, ne eivät ole enää minun, vaan ne ovat minua suurempia ja minua viisaampia, ne ovat jotain muuta."
Uppoutumisen ja koskettamisen tunne on Järviselle rakas. Muistot, tunteet ja kaikki se, mitä ruumiiseen on tallentunut, vapautuvat kankaalle, veistoksiin tai suodattamattomina muistikirjan sisälle, paljain käsin. Samoin emootiot ovat mahtavia, liikkeelle sysääviä ja ruumiissa tuntuvia voimia, jotka auttavat pääsemään läsnäoloon ja suureen vapauteen, jolloin tietoinen mieli hiljenee edes hieman. Kokonaisvaltaisen hiertämisen, vahinkokaatamisen, kääntämisen, materiaalien löytämisen, rytistämisen ja päällähyppimisen päätteeksi Järvinen peseytyy maalista, hiilestä, pölystä ja musteesta.
Muistiinmerkinnät ovat välillä dadaa ja voi olla silkka mahdottomuus yrittää päästä selville, mistä alun alkaen on ollut kyse. Tällöinkin kirjaus voi johdattaa jonnekin toisaalle ja tulla ymmärretyksi muussa yhteydessä.
Niteen ja selkämyksen alkaessa hapertua Järvinen korjaa kirjaansa hellän rujosti ja kutsuu sitä kauniiksi.
The size of Anna Emilia Järvinen's backpack depends on whether it can hold her notebook. The book rubs and sloshes around in the depths of the backpack, is opened and closed in parks, cafés, trains; everywhere Järvinen goes and where it would be impossible to fold out a large canvas. For Järvinen, it is important to carry a space with her to work with in case a compelling urge to create arrives. Working starts with the desire towards something she doesn't know yet.
"When the works are finished, they are no longer mine, they are bigger and wiser than me, they are something else."
Järvinen loves the feeling of being immersed and touched. Memories, feelings, and all that has been stored in the body are released on canvas, in sculptures, or unfiltered inside a notebook, with bare hands. Similarly, emotions are powerful, propulsive forces felt in the body. They help her gain presence and great freedom, where the conscious mind quietens down, at least a little. At the end of thor-ough rubbing, accidental spills, turning, wrinkling, finding materials, and jumping on top of them, Järvinen washes herself clean of paint, charcoal, dust, and ink.
The notes are sometimes pure dada and it can be a sheer impossibility to try to find out what it was all about in the first place. Even then, a note may lead somewhere else and be understood in another context. As the binding and spine begin to fray, Järvinen repairs her book gently roughly, and calls it beautiful."